keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Henkisestä väkivallasta

 Tänään kuulin, että erästä tuttavaani oli haukuttu julkisella paikalla, aivan tuosta noin vain, tuntemattomien toimesta. Hänelle oli huudeltu ainakin, että hän on ruma, eikä asiaan liittynyt minkäänlaista sitä edeltävää tilannetta, käytös ilmeni siis aivan yllättäen. Tällainen herättää minussa aina närää. Miksi kukaan ansaitsisi tuollaista kohtelua? Mitä mahtaa liikkua ihmisen päässä, kun hän päättää avata suunsa sanoakseen jotakin ällistyttävän ilkeää jollekulle täysin tuntemattomalle? En tarkoita, että kukaan tuttukaan ansaitsisi tulla haukutuksi. Ei tietenkään, mutta käytös olisi helpompi ymmärtää, jos asiaan liittyisi esimerkiksi sitä edeltänyt riita tai kauna. 

Miten olisi paras toimia tilanteessa, jossa kokee haukkumisen kaltaista henkistä väkivaltaa? Yleensä yksi ensimmäisistä reaktioista on poistua paikalta, koska kukapa haluaisi jäädä tilanteeseen, jossa joku satuttaa. On kuitenkin mielestäni väärin, jos henkisen väkivallan uhri joutuu pakenemaan ja väistelemään paikkoja ja ihmisiä siinä pelossa, että tulee lytätyksi. Mieleeni tuli, voisiko tilanteessa, jossa joku esimerkiksi huutelee asiattomuuksia, kaivaa puhelimen esiin ja alkaa kuvata tilannetta? Julkisen nöyryytyksen pelko saattaisi saada huutelijan hiljaiseksi, mutta voisi myös herättää fyysisen väkivallan uhan tai lisätä vain vettä myllyyn. Jälkimmäisessä tapauksessa kuvamateriaalin sankarille löytyisi varmasti sekä puolustajia, että halveksujia. Entä toimisiko, jos huutelijan luo menisi ja kertoisi tälle, miltä moinen käytös tuntuu ja kenties lisäksi kysyisi, mikä saa sinut sanomaa noin? Tässä on riskinä se, että tulisi entistä pahemmin satutetuksi. 

Voiko haukkumisesta nostaa kunnianloukkaussyytteen? Rikoslain mukaan kunnianloukkaukseen syyllistyy muun muassa, jos “esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, tai muuten halventaa toista”. Mikä sitten on kenenkin mielestä halventavaa? Vaikuttaa siltä, että meillä on aika suuri kynnys sietää halventavia lausumia toisiltamme. Ajattelen, että meillä on kaksi järkevää vaihtoehtoa: joko kasvattaa itsetuntoamme niin, että voimme helposti sivuuttaa ja unohtaa, jos joku (yrittää) käyttää meihin henkistä väkivaltaa, tai alamme enemmän puuttua asiaan rankallakin kädellä. Ehkäpä, jos esimerkiksi kunnianloukkauksesta tehtäisiin kanteita nykyistä useammin, se toimisi viestinä, ettei tällainen peli vetele, asiaan on tultava muutos. Ehkä kynnys lipsauttaa suustaan milloin mitäkin kasvaisi ja alkaisimme miettiä tarkemmin, mitä kannattaa sanoa ääneen ja mitä ei? 

Itse olen ollut koulukiusattu. Nykyään ajattelen, että monilla muiden mollaaminen saattaa olla yksi tapa purkaa pahaa oloaan. Tätä ei kuitenkaan lapsena tiedä ja siksi silloin koetut syrjimis- ja haukkumiskokemukset voivat jättää todella syvät jäljet. Onneksi olen kuitenkin päässyt melko hyvin yli niistä ajoista, vaikkakin osa sisäisestä negatiivisesta puheestani on varmasti vieläkin sieltä peräisin. Sen kanssa teen töitä joka päivä. Olen kuitenkin pystynyt antamaan anteeksi ainakin mielellisellä tasolla. Aina ei tunnetasolla tunnu siltä, että olen antanut anteeksi, mutta yritän silti ymmärtää ja nähdä menneisyyden kiusaajani empatian silmin. Ei kenelläkään ole helppoa.


Minulla on ollut myös aikuisena, jos ei nyt kiusaamiskokemuksia, niin kokemuksia henkisestä alistamisesta. Kahdessakin eri työpaikassa minua kohtaan on mielestäni oltu asiattomia. Toisessa minulle vihjailtiin vähän väliä seksuaalisesti ja toisessa ulkonäköäni ja työntekoani kommentoitiin niin, että pahoitin jatkuvasti mieleni. Tätä seksuaalissävytteistä vihjailua jaksoin kuunnella lähinnä siksi, että koin vahvasti empatiaa ja sääliä kyseistä henkilöä kohtaan. Kerran kuitenkin sattui tilanne, jossa eräällä työhön liittyvällä taksimatkalla taksinkuljettaja alkoi puhua minulle asiattomuuksia, kun olin yksin hänen kanssaan taksissa. Tuo tapahtuma järkytti minua eniten kaikista aikuisiällä kokemistani alistamis- ja väkivaltayrityksistä. En olisi osannut odottaa enkä siten mitenkään välttää tilannetta enkä myöskään osannut toimia. Kerroin asiasta puolisolleni, mutta en kenellekään muulle – olisi pitänyt kirjoittaa blogiteksti jo silloin! En tiedä mitä ihmettä tuo henkilö oikein halusi käytöksellään, mutta epäilen, että saada minut hämilleni ja ikään kuin osoittaa “kuka on kuka”. Näkisittepä minut nyt pyörittelemässä silmiäni! Haluaisin olla varautunut seuraavan tällaisen kokemuksen varalta ja osata tehdä jotakin, mahdollisesti kirjoittaa sanatarkasti muistiin kuulemani ja julkaista sen mahdollisimman pian sen jälkeen! Jos jollakulla on joitakin muita ehdotuksia, otan mielihyvin vastaan.


2 kommenttia:

  1. Täällä Kuuvuoren noita! :D Kirjoitin juuri itsekin kiusaamisesta. Blogini on tosi tuore. Mukavaa olisi löytää seurattavia ja seuraajia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Lukaisin pikaisesti blogiasi, täytyy palata siihen paremmalla aikaa uudelleen. Tekstisi, jossa käsiteltiin häpeää, jäi etenkin nyt mieleeni. Jatka vain kirjoittamista! Ja kiitos, jos jäät seuramaan omaa blogiani. :)

      Poista