Sunnuntaipohdintoja

Nämä kolme korttia nousivat tänään minulle kolmesta eri pakasta.

Juuri eilen nukkumaan mennessä mietin, että pitäisi ehkä välillä vain rentoutua. Aiemmin viestittelin kaverini kanssa rentoutumisesta (hän kertoi, ettei oikein osaa rentoutua yksinäänkään, saati sitten seurassa, johon minä tuumasin vitsikkäästi, että "mitä on rentoutuminen?"). Todellakin, en itsekään oikein osaa rentoutua. Tuntuu, että olen jatkuvasti jostain kohti jäykkä tai hermostunut, enkä tiedä, onko mieleni enemmän hermostunut kuin kehoni, luultavasti molemmat yhtä lailla, enkä tiedä, kumpi oli ensin, mutta sillä tuskin lie niin väliäkään. Toinen läheiseni ehdotti, että tekemällä jotakin aivan päinvastaista on helpompi rentoutua. Se tuntuu kyllä pitävän paikkaansa, sillä esimerkiksi liikunnan jälkeen on yleensä rentoutuneempi olo kuin ennen sitä. Täytyisikin taas aktivoitua treenin suhteen ehkä hieman. Pari viikkoa sitten koin ahdistusta liikunnasta - olin luvannut itselleni, että juoksen viitenä päivänä viikossa vähintään viisi kilometriä, mutta se alkoi tuntua pakkopullalta, joten päätin, ettei minun tarvitse juosta jos oikeasti ei huvita. Ei kaikkien tarvitse pystyä samaan, kaikkien ei tarvitse olla juoksijoita. Olin silti aiemmin ajatellut, että koska muutkin urheilevat, niin minunkin tavallaan kuuluu asiaan tehdä niin. Se ei ollut hyvä lähtökohta. Jos kaikki hyppäävät kaivoon, niin täytyykö minunkin hypätä? Okei, tuo oli ehkä huono vertaus, koska juoksemisella on yleensä useimmille ihmisille suotuisampia vaikutuksia, kuin kaivoon hyppäämisellä. Tänään taidan kuitenkin ihan omasta tahdostani kokeilla kahvakuulatreeniä, sillä tätäkin kirjoittaessani on perin jäykkä olo.

"Relax - Everything is Okay" -kortti kehottaa hölläämään keho-mielen jatkuvaa kontrolloinnintarvetta kaikesta. Sinun ei tarvitse pystyä kaikkeen. Sinun ei tarvitse olla koko ajan puikoissa. Ei tarvitse stressata koko ajan ja huolehtia kaikesta. Asiat kulkevat myös omalla painollaan. Tietenkin pelko siitä, että ne kulkevat silloin "väärään suuntaan" ajaa meidät jatkuvaan kontrollinhaluun. Älä yritä työntää tätä pelkoa syrjään. Se on ymmärrettävää, sillä tuntematon tulevaisuus on jännittävää! Silti, pelkäämällä ja stressaamalla se ei siitä parane. Päin vastoin, pelko ja ahdistus saattavat luoda lisää pelkoa ja ahdistusta. Keho-mieli ehdollistuu helposti ajattelemaan niitä ajatuksia ja tuntemaan niitä tunteita, jotka toistuvat usein, yhä enemmän. Sinä selviät kyllä, vaikka et olisi kaiken aikaa valmistautunut kaikkiin mahdollisiin tulevaisuuden skenaarioihin. Ja kun et ole enää pelosta jäykkä, et pelkästään selviä, vaan kykenet ottamaan kaiken irti elämästä. Huomaat paremmin uusia mahdollisuuksia, joita sinulle avautuu. Et jää analysoimaan niihin tarttumista niin pitkäksi aikaa, että ne ovat jo ohi, vaan tartut niihin inspiroituneena. Mihin kaikkialle ne voivatkaan sinut vielä viedä?

"Tietoisuus" - kaiken mielen hyörinän takana on jotakin tuhoutumatonta, kuolematonta, ajatonta, joka katselee kaikkea tyynesti, lempeydellä, ymmärryksellä, eikä takerru mielen luomiin ehdollistumiin. Rentoutumisen kautta voi päästä käsiksi tuohon osaan itsestä, joka ei murehdi tulevaisuutta tai elä menneisyydessä, vaan on aina läsnä tässä hetkessä. Se vain on, havainnoi ja rakastaa. Se on meidän kaikkien perimmäinen olemuksemme. Se on kaikkeuden perimmäinen olemus. Sitä ei voi tavoittaa pelkästään ajattelemalla, sillä se ylittää mielen. Sen voi astia hiljaisuudessa, rentoutuneisuudessa, syvässä meditaation tilassa tai transsendenttisessa kokemuksessa. Kun sen on kerran tuntenut, tietää, että se on yhä siellä, vaikka kuinka mieli loisi uusia ehdollistumia tai olisi kykenemätön luopumaan edellisistään. Olen kuullut vertauksen, että tietoisuus on kuin hehkulamppu ja mielen rakennelmat kuin pöly, joka kerääntyy hehkulampun pintaan. Valo loistaa, vaikka sitä ei näkisi, mutta joskus jotkin kokemukset voivat pyyhkäistä pölyt lampun pinnasta hetkeksi, jolloin voi nähdä kaiken sen vaivalla kasatun struktuurin taakse.
Anna valosi loistaa.

"Mitä minun kuuluikaan tässä elämässä tehdä?"  - tuo ei olekaan aivan pieni kysymys. Itse en tietenkään voi puhua kuin omasta puolestani. Minulle vastaukseksi nousi mieleeni "elää ja rakastaa". Siinäpä ne tärkeimmät. En itse voi keksiä perimmäisempiä vastauksia tuohon kysymykseen, mutta sen lisäksi voi tietenkin miettiä käytännöllisemmällä tasolla, mitä toivoo elämältään, mihin suuntaan on menossa. Jätän ne sinun pohdittavaksesi itsesi kohdalla.

Pakat, joista nostin kortit, olivat Magical Unicorns Oracle Cards, Osho Zen Tarot ja Voimauttavat kysymykset (Hidasta elämää)

Mitä on todellisuus?

 Ajattelin kokeilla vaihteen vuoksi kirjoittaa jostakin aiheesta, jossa en käytä tukena kortteja tai karttoja. Mieleeni nousi kysymys, jota olen tykännyt välillä pohtia: mitä on todellisuus?
Lukiossa lempiaineeni oli filosofia ja nautin jo ennen lukioikää tällaisten metafyysisten aiheiden pohtimisesta. Paljoakaan en muista enää lukion filosofian kursseista, osaltaan varmaan siksi, että olin silloin keskivaikeasti masentunut ja masennustilassa muisti toimii huonommin. Lähden siis pohtimaan asiaa puhtaalta pöydältä.

Wikipedian mukaan todellisuus tarkoittaa kaikkea sitä, mikä on olemassa. Olevaisuutta tutkivaa filosofiaa kutsutaan ontologiaksi. Todellisuuskäsitykseen mahtuu todellisuuden luonnetta kuvaavien olettamusten lisäksi käsitys siitä, mitä on tieto ja mitä voimme tietää. Filosofian tietoteorian mukaan tieto "on hyvin perusteltu tosi uskomus" (ajatus on peräisin Platonilta). Suomen kielen sana "tietää" juontuu sanasta "tie" ja on alun perin tarkoittanut tien tuntemista. Minä pidän tästä etymologisesta seikasta erityisen paljon, sillä sen kautta saa mielestäni varsin oivaltavan käsityksen siitä, mitä tietäminen tarkoittaa. Jos tunnet tien, osaat kulkea sen "vaikka silmät kiinni", kuten sanotaan kun jokin asia on todella tuttu. Silloin ei ole tarvetta kyseenalaistaa tai edes miettiä asiaa. Kuljet tien ikään kuin itsestään, täysin vaivattomasti. Ehkä tätä on parhaimmillaan tietäminen: jos tiedät jotakin, se pitää paikkansa ehdottomasti, ilman kompromisseja, eikä sitä tarvitse perustella, sillä se vain on niin. 

Silti maailmassa on paljon, mitä emme tiedä varmaksi ja asioita, jotka jotkut väittävät tietävän, mutta olet itse eri mieltä. Miten voi olla mahdollista, että tiedät saman asian eri tavalla kuin joku toinen?
Otetaan esimerkki. Jos olet jonkun kanssa samassa huoneessa ja pöydällä on kuppi, ei lienee mielekästä alkaa väitellä siitä, onko kuppi pöydällä vai ei. Molemmat näette kupin, kumpikin voi koskettaa sitä tai ottaa sen käteensä ja samoin molemmat voitte aistia pöydän, jolla kuppi on. Jos kuppi näyttää tyhjältä, voitte nopeasti vastata, onko kuppi tyhjä. Toinen sanoo, että kuppi on tyhjä, mutta toinen väittää, ettei ole, vaan kuppi on täynnä ilmaa. Se, joka väittää kupin olevan tyhjä luultavasti myöntää tällöin kupin olevan täynnä ilmaa, mutta mitäpä sitten on tyhjyys?
Miksi sanomme jonkin asian olevan tyhjä, jos ei se sitä ole? Se näyttää tyhjältä. Me emme havaitse ilmaa, sillä olemme niin tottuneita siihen: vasta, kun kiinnitämme huomiomme siihen, tulemme siitä tietoiseksi. Jos kalalta kysyisi, miltä vesi tuntuu, se ei luultavasti osaisi vastata, vaan ihmettelisi kysymystä, sillä sillä ei ole kokemusta siitä, miltä tuntuu olla ilman vettä. Samoin meilläkään ei ole kokemusta siitä, miltä tuntuu olla ilman ilmaa ympärillä, tai jos olisi, emme olisi tässä enää kertomassa kokemuksestamme (jos joku haluaa korjata olevani väärässä, niin otan korjauksen ilomielin vastaan, en esimerkiksi tiedä mitä astronauteille avaruudessa tapahtuu, joka tapauksessa käsitykseni on, että avaruuspuvun ja astronautin välillä on ihmiselle soveltuvaa ilmaa jatkuvasti).

Tarkoitukseni ei kuitenkaan tällä kertaa ollut pohtia syvemmin tyhjyyden olemusta, vaan ylipäätään todellisuutta, sitä "mitä on". On siis selvää, että on olemassa asioita, joiden olemassaolosta olemme eri mieltä. Toisilla on esimerkiksi kyky nähdä henkiä tai muita olentoja, joita kaikki eivät näe. Tällaisessa tilanteessa usein ne, jotka eivät niitä näe, väittävät, että ne eivät ole todellisia. Entäpä esimerkiksi tunteet? Minä en pysty näkemään sinun tunteitasi muutoin kuin käyttäytymisesi kautta, mutta en silti väitä, etteivätkö tunteesi olisi todellisia sinulle. Mikä siis on absoluuttisesti todellista? Onko myöskään pöydälläni oleva kuppi todellinen maailman toisella puolella elävälle ihmiselle tai edes naapurilleni, joka ei sitä näe? Tässä välissä voi tietenkin myös kysyä, onko kysymys lainkaan mielekäs. Mielestäni se on, sillä maailmassa on paljon ihmisiä, jotka kuvittelevat tai haluavat omalla pöydällään olevan kupin, oman todellisuutensa, olevan totta myös kaikille muille. "Jos minun pöydälläni on kuppi, niin sehän ON niin, ettekö te käsitä?! Tulkaa nyt ihmeessä katsomaan, totta se on" ja he odottavat, että koko kansa tulee todistamaan kupin olevan siinä. Entäpä jos kerta kaikkiaan matka kupin luo on liian pitkä, liian vaikea? Eikö olisi liikaa vaadittu, että jokaisen pitäisi tulla hänen luokseen vahvistamaan hänen kokemuksensa?
Kvanttifyysikko saattaisi sanoa, että kupin olemus aika-avaruudessa vaikuttaa kaikkialle, sinnekin, missä sitä ei pysty suoraan ihmisaistein havaitsemaan. Itse ajattelen, että miksipä ei, mutta eikö jo lähtökohtaisesti näkymättömillä ilmiöillä saattaisi olla samanlainen vaikutus ympäröivään maailmaan? Jälleen kerran esimerkkinä tunteet: vaikka tuntisit tietyn tunteen, mutta et kuitenkaan reagoisi sen mukaan, tunne vaikuttaa silti kehossasi tietyin tavoin. Se saa aikaan tietyt biokemialliset prosessit, jotka taas saavat aikaan sitä seuraavia prosesseja. Tai se, että havaitsen jotakin "itseni ulkoista": aivoni ottavat aistihavainnon vastaan, tulkitsevat sen, synnyttävät tietyt reaktiot ja reaktiot käynnistävät prosesseja, jotka väistämättä vaikuttavat koko systeemiini. Olkoonkin, että havaintoni olisi ollut jonkun toisen mielestä epätodellinen tai jos toinen vaikka vain tulkitsisi havainnon eri tavalla, se vaikuttaa silti minussa hyvin vahvasti siten kuin itse sen tulkitsen, ollen siis minulle todellisinta, mitä ylipäätään todelliseksi voi kutsua.

Palaan vielä olemassaolon, ontologian, käsittelemiseen. Eräs tunnetuimpia filosofisia lausahduksia lienee "ajattelen, siis olen olemassa" - näin lausui aikoinaan René Descartes. Tämä tarkoittaa, että vaikka kaikkea muuta voisikin epäillä, yhden asian on oltava varma: ajattelevan mielen täytyy olla olemassa. Mutta voimmeko päätellä tuon lausuman perusteella, että koska ajattelua on, jonkun on oltava ajattelija, vai olisiko parempi ollut sanoa esimerkiksi "ajatus on olemassa" eikä viitata ajattelijaan lainkaan? Jotkut ovat halunneet kumota Descartesin ajatuksen kääntämällä lauseen toisin päin muotoon "en ajattele, siis en ole olemassa": jos ajatellaan elotonta oliota, kuten tuolia, se ei tietämyksemme valossa ajattele, mutta on silti nähdäksemme olemassa. Minun mielestäni kysymys on kuitenkin siitä, että kun tuoli tulee havaituksi, se on olemassa: kun havaitsemme sen, se on meidän mielemme sisällä (vaikkakaan sen ei tarvitse olla aktiivisen ajattelumme kohde ollaksemme tietoisia siitä). Filosofi George Berkeleykin esitti, että "olemassaolo on havaituksi tulemista".

Havaitseminenkaan ei ole silti täysin yksiselitteinen asia - emme yleensä tee pelkkiä aistihavaintoja ja käsittele niitä sellaisina kuin ne ovat (paitsi lapsena, jolloin käsitteellistävä mielemme ei ole vielä kehittynyt), vaan teemme niistä tulkintoja perustuen siihen, millaisia malleja mielessämme on niiden tulkitsemisen tueksi. Esimerkiksi havaitsemme tuolin tuoliksi siksi, että olemme oppineet tiettyjen esineen muotojen tarkoittavan sitä, että sen päällä voi istua. Psykologi Ulrich Neisser esitteli havaintokehäteorian, jonka mukaan sisäiset nämä mallit eli skeemat ohjaavat havainnointia. Havaitsija tekee niiden suuntamana havaintoja ja kerää informaatiota, joka joko muokkaa tai vahvistaa olemassa olevia malleja (jotka edelleen ohjaavat havainnointia). Ihmiset sortuvat havainnoissaan varsin usein vahvistusharhaan, jossa he sisäistävät helpommin informaation, joka tukee jo valmiiksi olemassa olevia mielen rakenteita. Koska ihminen muistaa paremmin tunnepitoiset asiat, vahvistusharha myös liittyy usein asioihin, jotka nostattavat vahvoja tunteita. Vain kerrankin kuultu tunnepitoinen seikka on voinut jättää syvän jäljen.

Huomaan, että pohdinnan raiteille lähtiessä eteen tulee aina uusi termi ja näkökulma, jotka kaipaavat selitystä. Päätän tämän tekstin lainatakseni Sokrateen nimiin omistettuja sanoja: "mitä enemmän tiedän, sitä enemmän ymmärrän, etten tiedä mitään".

Merkurius perääntyy ja uusikuu vaa'assa

Huh huh nimittäin. Tänään on uusikuu vaa'an merkissä. Nyt on meneillään vaa'an aikakausi ja vieläpä Merkuriuksen perääntymisvaihe, joka kestää 18. lokakuuta saakka. Merkuriuksen perääntymisestä varoitellaan, että silloin olisi oltava erityisen tarkka siitä, kuinka kommunikoi muille, sillä väärinymmärryksen vaara on suuri. Sopimuksia ei välttämättä kannata tehdä tänä aikana, koska sekaannuksen mahdollisuus saattaa olla suurempi.

Nostin Thoth- tarotpakasta kaksi korttia, ensimmäisen nostin ennen uuttakuuta ja toisen nostin tänään: ensimmäisen uuden kuun energialle ja toisen sitä seuraavalle ajalle.
Ensimmäiseksi pakasta nousi Sauvojen 7, "rohkeus". Se sopii mielestäni hyvin uudenkuun teemaan vaa'an merkissä, sillä vaaka on oikeudenmukaisuuden perikuva. Uusikuu vaa'assa saa meidät puntaroimaan, mikä elämässämme on tärkeää, oikeaa ja hyvää, mikä taas aikansa eläneenä, vääränä ja huonona joutaa karsiutumaan pois. Sauvojen 7 rohkaisee tekemään päätöksiä asian suhteen: jätä elämästäsi taakse se, mikä on mukanasi vain riippakivenä, mikä ei enää palvele sinua. Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja asiat, joita ennen tarvitsit, voivat olla nyt käyneet tarpeettomiksi. Mieti, millä elämän osa-alueella tämä puhuttelee sinua. Rohkeus ei ole sitä, etteikö pelottaisi, vaan sitä, että toimii, vaikka pelottaa. Muutos voi olla pelottavaa, mutta kuten sanotaan, onni suosii rohkeaa.

Sauvojen 7 ja uusikuu vaa'assa kehottaa myös katsomaan ympäröivää maailmaa: huomaatko siinä epäoikeudenmukaisuutta, joka nostattaa sinussa tunteita? Toimi rohkeasti oikeaksi katsomiesi asioiden puolesta, mikäli se tuntuu sinusta luontevalta. Muista kuitenkin Merkurius: ole huolellinen siinä, mitä ja miten itseäsi ilmaiset, ettet tule väärinymmärretyksi. Jos kuitenkin niin käy, ajan kuluessa muut saattavat lopulta oivaltaa, mikä oli oikea intentiosi - ei siis kannata ottaa liikaa vastuuta omille harteilleen, kaikki ei aina riipu sinusta, riittää kun tekee parhaansa.

 

Toisena korttina nousi pakasta Paholainen. Tämä on tarotien yksi väärin ymmärretyimmistä korteista, kuten myyttinen paholainen itsekin hahmona on. Paholainen sai kristillisessä perinteessä leiman kaiken pahan alkuna ja juurena. Raamatussa kerrotaan tarina Luciferistä, enkelistä, joka karkotettiin siksi, ettei hän halunnut palvella Jumalaa.
Lucifer edustaa nimensäkin mukaisesti valon tuojaa, tietoisuuden antajaa. Ilman (itse)tietoisuutta olisimme samanlaisia eläimiä, kuin muutkin lajit, itseään suurempien voimien armoilla. Itse ajattelen, että ehkä olemme yhtä aikaa sekä Luciferin kaltaisia omavoimaisia jumalia, että Jumalan lapsia Jumalan lakien alaisuudessa.
Paholainen ei siis tarkoita pahaa, vaan edustaa tiedostamista: niin syvällistä itsetuntemusta, että mikään varjo ei pysy enää pimeydessä, vaan tulee ennen pitkää valaistuksi. Se siis kehottaa äärimmäiseenkin itsetutkiskeluun. Kannattaa siis mennä itseensä ja kysyä, miksi toimin niin kuin toimin, miksi tunnen niin kuin tunnen. Mitkä ovat arvojasi, joiden pohjalta haluat toimia maailmassa? Toimitko liikaa sellaisten tunteiden pohjalta, joiden alkuperä saattaa olla esimerkiksi käsittelemättömästä traumasta peräisin?

Olemme yhtä aikaa sekä viattomia eläimiä (jota symboloi Paholais-kortin vuohi), mutta myös potentiaalisia luojia tekemään elämästämme aivan mitä tahansa.

Lempeitä itsetutkiskelun hetkiä toivotan jokaiselle, olkoon uudistumisenergiasi kanavoiminen puhdistavaa ja totuudellista! 🌟