Pohdintoja elämän väliaikaisuudesta

Tänään minulla on ollut raastava kokemus siitä, että kaikki on vain väliaikaista. Välillä tuo asia tuntuu niin itsestään selvältä, toisinaan sitä ei haluaisi millään myöntää. Tänään se on ollut vaikea hyväksyä. Olen kokenut merkityksettömyyttä sen vuoksi. Olen miettinyt, mitä merkitystä on millään tekemisellä tai valinnalla - muuta merkitystä kuin merkitys itselle siinä hetkessä. En tiedä, en ole tullut mihinkään tulokseen. Ehkä hyvä niin, koska silloin kun ei juurru mihinkään näkökulmaan, pysyy liikkeessä ja elämä virtaa.

Tuskin asioilla onkaan mitään suurempaa merkitystä, kuin merkitys siinä hetkessä, jossa ne ovat/tapahtuvat. Mutta minua toisinaan turhauttaa, kun en näe mitään suurempaa merkitystä. Etsin ja janoan jotakin suurta, jotakin kosmista. Joskus pienet merkityksellisen tuntuiset hetket ovat suurta ja kosmista, mutta sitä ei aina näe.

Tällä hetkellä kirjoittaessani kaikki vaikuttaa niin paradoksaaliselta ja mielettömältä että tämä tekstikin vaikuttaa ihan hullulta. Ehkä olenkin hullu, niin kuin Yrjö Kallinen sanoi "olemme kaikki enemmän tai vähemmän mielisairaita", lainaten jotakin filosofia tai tieteilijää.

Mieli onkin ihan mielisairas ainakin minulla. Se kiertää jatkuvasti kehää toistaen samoja ajatuksia, tai ainakin välillä huomaan, että taas ajattelen tätä samaa asiaa, voisi jo vaihtaa aihetta. Mieli on kai hyvä palvelija mutta huono isäntä ja minulla se tuntuu useimmiten olevan isännän roolissa. Täytyy ryhtyä meditoimaan tai harjoittamaan jotakin muuta mielenhallintamenetelmää joogailun lisäksi.