lauantai 4. joulukuuta 2021

Uusikuu jousimiehessä, kuun pohjoissolmu kaksosissa

Tänään 4.12. on uusikuu jousimiehessä ja 3.-4.12. on ollut myös auringonpimennys, tosin se ei ole näkynyt Suomessa - energiat ovat silti tunnettavissa ja mikäli haluat tutustua millaisia asioita tämä taivaallinen tapahtuma nostaa pintaan tällä hetkellä, tämä postaus on sinua varten! 💝

Jousimies edustaa filosofiaa, uusia näkökulmia ja oppimista. Mitä olet oppinut tältä vuodelta? Mitä haluaisit seuraavaksi omaksua tai oppia, missä haluaisit kehittyä? 

Tässä uudessakuussa ja auringonpimennyksessä minua kiehtoo erityisesti se, että tätä seuraa uusi kuunsolmujen asetelma (lue lisää kuunsolmuista edellisestä postauksestani Kuunsolmu), seuraavat 19 kuukautta kuunsolmut sijaitsevat härässä ja skorpionissa. Minulla itselläni nimittäin on syntymäkartallani kuun pohjoissolmu jousimiehessä ja eteläsolmu kaksosissa, kuluneiden 19 kuukauden aikana kuunsolmut ovat olleet pohjoissolmu kaksosissa ja eteläsolmu jousimiehessä, eli päin vastoin kuin omalla syntymähetkelläni.
Havaittavissa on ollut viimeisen 19 kuukauden aikana ihmisten ajattelussa herännyttä kyseenalaistamista. Ainakin itse olen havainnut tämän niin itsessäni, kuin muissa. En tiedä kuvittelenko vain vai tulkitsenko asiaa liikaa omasta perspektiivistäni, mutta olen ollut huomaavinani, että yhä suurempi joukko ihmisiä on alkanut kyseenalaistaa sen, mitä meidän halutaan uskovan, miten meille opetetaan asioiden olevan. Kaksosten merkki liittyy ajatteluun, omiin ideoihin, kyseenalaistamiseen, jatkuvaan asioiden liikeeseen, muutokseen - kukapa voisi väittää maailman pysyneen samanlaisena viimeisen puolentoista vuoden aikana, kuin mitä se oli ennen sitä?

Tähän uuteenkuuhun jousimiehessä sopii Tarot-kortti Sauvojen 9. Thoth-pakassa kyseinen kortti kulkee nimellä Lujuus. Kortti kuvaa tiedostamattoman ja tietoisen mielen yhteistyötä, tavoitteiden saavuttamista, sisäänpäin katsomista (ja sieltä voiman löytämistä), itseensä luottamista.

 
Vaatiikin todellista mielenlujuutta pysyä omassa voimassaan maailmassa, jossa mielesi yritetään jatkuvasti ostaa jonkun tahon palvelukseen. Tämän uudenkuun pohjoissolmu kaksosissa kehottaa meitä olemaan silti avoinmielisiä, uteliaita, ottamaan huomioon asioiden useat puolet, opettelemaan ei-hyökkäävän tavan esittää omia mielipiteitämme ja ajatuksiamme ja myös opettelemaan kuuntelemisen jalon taidon.
 
Viimeisen vuoden aikana minusta on tuntunut, että ihmisten välit ovat kiristyneet ja vastakkainasettelun ilmapiiri on havaittavissa kaikkialla yhteiskunnallisessa keskustelussa ulottuen sieltä myös henkilökohtaiselle tasolle. En itse halua kannattaa tätä polarisoitumista, vaan itse koen, että en ole kenenkään puolella (paitsi korkeintaan itseni ja oman ääneni, jos on pakko valita jokin "puoli"): olen kaikkien puolella. Haluammeko me todella kääntyä toisiamme vastaan? Eikö yhteisen hyvän tavoittelu vaadikin sitä, että yrittäisimme ymmärtää kaikkia osapuolia, keskustella asioista ilman, että leimaamme keskustelun toisen osapuolen olevan väärässä? Usein totuus on suhteellista ja se löytyy jostakin mustan ja valkoisen välimaastosta, enkä usko, että kukaan voi olla objektiivisen totuuden äänitorvi (sillä itse en usko objektiiviseen totuuteen ylipäätään - kaikki on subjektiivista), jokainen katsoo asioita oman rajoittuneen käsityskykynsä kautta. Minä ymmärrän asioista yhtä paljon tai yhtä vähän, kuin sinäkin. Maailma, elämä ja "todellisuus" on ihmeellistä, yllättävää, joskus käsittämätöntä. 

Uusikuu jousimiehessä kehottaa meitä etsimään totuutta, mutta yhtä lailla se muistuttaa, että löytämämme totuus ei välttämättä ole pysyvää, vaan meidän on hyvä säilyttää joustavuutemme ja olla valmiita omaksumaan myös uusia näkemyksiä. ♐✨

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Intentiokortti

Vierailin pakanallisilla syysmessuilla ystäväni kanssa sunnuntaina 10.10. Messut olivat yhtä kiinnostavat kuin olin odottanutkin: mielenkiintoisia luentoja, työpajoja ja kaikenlaista rahalla saatavaa houkutusta (haikeana katselin monenmoisia erilaisia tarot- ja oraakkelikorttipakkoja). Ostin malakiitin, muuta en tällä kertaa.



Osallistuin messuilla tarot-työpajaan, joka kulki nimellä "Oman elämänsä Narri, eli miten hyödyntää tarot-kortteja loitsutyössä ja muutoksen työkaluina". Minua ilahdutti suuresti jo työpajan nimi, minusta se oli varsin muikeasti muotoiltu. Työpajassa meille osallistujille neuvottiin ainakin minulle itselleni uusi tapa käyttää kortteja. Avaan sen vaihe vaiheelta teille tähän.

1. Aseta intentio, eli mieti, mitä tällä hetkellä elämältä haluat (ja mielellään myös, miksi). Ole mahdollisimman tarkka tässä vaiheessa, sillä mielen on helpompi keskittyä spesifeihin ja konkreettisiin, kuin abstrakteihin asioihin*.
2. Valitse pakasta kortti/kortteja, joka mielestäsi kuvastaa tuota haluamaasi päämäärää. Luota omaan intuitioosi ja tulkintaasi kortin valinnassa, älä niinkään siihen tulkintaan, mitä kortista kirjoitetaan tai mitä muut siitä ajattelevat.
3. Aseta kortti johonkin sellaiselle keskeiselle paikalle, josta näet sen usein. Voit myös esimerkiksi asettaa kuvan kortista puhelimesi taustakuvaksi, jolloin se muistuttaa sinua mahdollisimman usein. Voit mietiskellä korttia ja voit myös keksiä korttiin sopivan vahvistuslauseen, jota toistat mielessäsi niin usein kuin tuntuu hyvältä. 

* Tämä on vain oma näkökulmani, jos joku ajattelee toisin, saa vapaasti kertoa ja perustella asian!

Itse valitsin itselleni eilen uuden "voimakortin". Tämä on itselleni sekä kuvaamani kaltainen intentiokortti, että ylipäätään elämäni tämänhetkisestä tarkoituksesta muistuttava kortti, eli koen sen olevan laajempikin kuin pelkkä konkreettisia tavoitteitani kuvaava kortti. Kyseessä on Ylipapitar. Hauskaa, että tuosta voimakortin valinnasta on jo kohta kolme viikkoa ja tänään nostin (huom. en valinnut) itselleni kortin oppaaksi - mikäs muukaan sieltä ilmestyi, kuin Ylipapitar. Tällä kortilla on siis ilmeisen selkeästi minulle opetettavaa.


Ylipapitar kehottaa luottamaan intuitioon, sisäiseen viisauteen. Se on tiedostamattoman mielen vartija, feminiinisen ja näkymättömän voiman symboli. Sisäistä tietoa ei aina pysty kuvaamaan sanoin ja rationaalisin termein, vaan se välittyy meille tunteidemme kautta. Antakaamme siis tunteidemme toimia kompassinamme!
Kortissa Ylipapitar pitelee Indran verkkoa. Indran verkossa on jokaisen langan yhtymäkohdassa pieni helmi, josta heijastuu verkon jokaisen muun helmen kuva. Tämä on metafora maailmankaikkeudesta: kaikki on yhteydessä, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Näin ollen voisi ajatella, että meillä on mahdollisuus tietää (tai tuntea) koko maailmankaikkeuden salat. Looginen mieli ei pysty (ainakaan vielä, mielemme kehittynee koko ajan!) selittämään ja sanallistamaan kaikkea, niinpä toisinaan on hyvä antaa enemmän painoarvoa muille tietämisen tavoille, kuin mitä mielellinen tietäminen on. Ajatellaanpa vaikka luontoa. Luonto ei operoi lainkaan sanoin, silti sen prosessit toimivat vaivattomasti ja yhtenäisesti, kuin se tietäisi itsestään selvästi, miten "toimia". Niin tiedämme mekin, kunhan emme jää jumiin ajatteluumme ylianalysoimaan milloin mitäkin tehdä, vaan annamme enemmän tilaa spontaaniudelle ja luotamme siihen, että asiat tapahtuvat oikeaan aikaan ilman, että niistä tarvitsee kantaa huolta ja stressata!

keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Kahden vuorokauden paasto

 Olen juuri lopettelemassa noin kahden vuorokauden paastoa. Olen aiemmin paastonnut vain vuorokauden kerrallaan, joten nyt päätin kokeilla pidempää paastoa, ensisijaisesti ylittääkseni itseni, mutta oli minulla pari muutakin motiivia: pitää pieni retriitti maailman menosta ylipäätään ja tunnustella, voisiko yli vuorokauden paastolla olla minulle terveyshyötyjä. 

Aloitin paaston maanantaina klo 11 kun söin koululounaan. Neljän tunnin päästä siitä minulle alkoi tulla nälkä, koska olisin tuona ajankohtana varmaankin normaalisti syönyt jotakin. Nälkä oli pahimmillaan tuolloin ja uudestaan kuuden-seitsemän tunnin päästä ruokailusta, jonka jälkeen se hävisi eikä enää tullut takaisin. Moni saattaa pelätä joutuvansa kärsimään nälästä paaston aikana, mutta ainakin minun kroppani toimii siten, että se hyvin pian luovuttaa nälkäsignaalien suhteen, jos ruokaa ei tipu.

Ensimmäisenä iltana tunsin, että ajatteluni alkoi vilkastua siitä syystä, että systeemini ei ollut niin täynnä ravintoa, jonka käsittelemiseen kuluisi energiaa. Tykkäsin tuosta olotilasta. Ajatus tuntui selkeältä ja oli perin filosofinen olo. Nukkumaan mennessä en enää kokenut nälkää ja sain nukuttua hyvin.

Aamulla oloni oli virkeä ja hyvä, käytin koirat lenkillä normaaliin tapaan. Päivän mittaan kuitenkin alkoi väsymys hiipiä kehoon. Iltapäivällä klo 14 aloin kokemaan pahoinvointia ja vatsan sekaisuutta. Tuumin, että kyseessä saattaa olla kehon puhdistusreaktio tai ketoosiin siirtyminen, tai luultavasti molemmat yhtä aikaa. Paasto saattaa lisätä stressihormonien erittymistä, joka voi oireilla eri ihmisillä eri tavoin, minä sain rytmihäiriöitä (jotka ovat tosin minulla muutenkin tavallisia). Olo oli todella raskas, enkä jaksanut kuin maata. Melkein ryömin vessareissuille. Tässä vaiheessa olin siis jo paastonnut pisimpään kuin ikinä aiemmin. Join vettä ja välillä maistoin suolaa. Onneksi minulla oli ja on ystävä kylässä, joka käytti koirat iltapäivälenkillä.

Illalla oloni virkistyi ja jaksoin istuskella, juoda rooibosta ja jopa käyttää koirat iltalenkillä. Nukahdin illalla hyvin, vaikka olinkin päiväaikaan nukkunut tunnin pätkissä yhteensä ainakin kolme tunta päiväunia. Ajattelin jo illalla, että tämähän lähteekin sujumaan hyvin, mutta heräsinkin aamulla hieman ennen kello kuutta pahoinvointiin. Olo oli vähäsen kuivunut ja kävin juomassa vettä, mutta tuntui, että se vain lisäsi pahoinvointia, vatsa ei olisi halunnut ottaa mitään vastaan. Päätin, että alan tänään lopetella paastoa, olo tuntui liian rankalta. Maistoin hieman ruusunmarjasosetta ja kävin pitkäkseni infernaalisen pahoinvoinnin kourissa, toivoen, että vesi ja pieni määrä sosetta imeytyisi elimistööni. Sain kaiken lopulta pidettyä sisälläni ja muutaman tunnin päästä olo oli jo parempi. Oli kamalaa kärvistellä niin pahoinvoivana niin pitkään! En tiedä, olisiko oksentaminen auttanut, mutta minulle se on aina niin hankalaa, että en tee sitä ellei ole ihan pakko, enkä varsinkaan nyt, kun ajattelin nesteen olevan hyvä pitää sisällä jos vain suinkin.

Äskettäin tekaisin smoothien, johon laitoin banaanin, marjoja, luumusosetta, pähkinöitä, vähän kermaa, vähän maitoa, kookosmannaa, kuorittuja hampunsiemeniä ja vehnänorasjauhetta. Maistelin sitä muutaman lusikallisen ja muutaman lusikallisen myös täysviiliä (eli "punaista viiliä").

 
Ehkä aika näin pitkälle paastolle (ja vielä kummemmin valmistautumatta) ei ollut nyt paras mahdollinen: kuukautiseni alkoivat tänään ja ne ovat keholle aika rankka toimitus, joten se varmasti vaikutti paljon vointiini paaston aikana. En tosin ollut odottanut niitä vielä, vaan vasta muutaman päivän päästä. Varmaankin paasto sai ne alkamaan etuajassa. 

En silti vaihtaisi tätä kokemusta pois, sillä tällä hetkellä on kevyt, selkeä, suorastaan uudestisyntynyt olo. Suosittelen kokeilemaan, mutta kuuntelemaan myös samalla itseään ja olojaan, eikä hommaa kannata välttämättä viedä niin äärimmäiseltä tuntuvaksi kuin itse vein. Onneksi paaston voi lopettaa milloin vain, muttei ole silti välttämättä viisasta syödä paaston jälkeen kerralla mahaa täyteen, vaan totuttaa vatsa ruokaan taas pikku hiljaa.

Nyt minulla on toiveikas ja inspiroitunut olo tulevaisuuden ruokavalion suhteen! Olen ollut nimittäin aika koukussa herkkuihin ja viime kuukausina syönyt niitä liikaa. Se on näkynyt myös pienenä painonnousuna. Tänään, vaikka lopetin paaston, en ole syönyt lainkaan sokeria kuin hedelmien muodossa. Ajattelin haluta jatkaa jonkinlaista pätkäpaastoa (aiemmin minulla oli pitkään tapana paastota 16 tuntia vuorokaudesta) ja pidättäytyä herkuista arkena. Yksi päivä viikosta voisi olla sellainen, että söisin mitä tahansa, kuinka paljon tahansa. Yksi vuorokausipaasto viikossa ei olisi pahitteeksi.
Innostuin myös taas ajatuksesta alkaa treenata enemmän. En ole pitkään aikaan kahvakuulannut, mutta nyt koitan hankkia sellaisen itselleni ja ehkä aloittaa taas juoksemaan pidempiä lenkkejä.

Inspiroivaa viikon jatkoa lukijoilleni!

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Merkurius perääntyy ja uusikuu vaa'assa

Huh huh nimittäin. Tänään on uusikuu vaa'an merkissä. Nyt on meneillään vaa'an aikakausi ja vieläpä Merkuriuksen perääntymisvaihe, joka kestää 18. lokakuuta saakka. Merkuriuksen perääntymisestä varoitellaan, että silloin olisi oltava erityisen tarkka siitä, kuinka kommunikoi muille, sillä väärinymmärryksen vaara on suuri. Sopimuksia ei välttämättä kannata tehdä tänä aikana, koska sekaannuksen mahdollisuus saattaa olla suurempi.

Nostin Thoth- tarotpakasta kaksi korttia, ensimmäisen nostin ennen uuttakuuta ja toisen nostin tänään: ensimmäisen uuden kuun energialle ja toisen sitä seuraavalle ajalle.
Ensimmäiseksi pakasta nousi Sauvojen 7, "rohkeus". Se sopii mielestäni hyvin uudenkuun teemaan vaa'an merkissä, sillä vaaka on oikeudenmukaisuuden perikuva. Uusikuu vaa'assa saa meidät puntaroimaan, mikä elämässämme on tärkeää, oikeaa ja hyvää, mikä taas aikansa eläneenä, vääränä ja huonona joutaa karsiutumaan pois. Sauvojen 7 rohkaisee tekemään päätöksiä asian suhteen: jätä elämästäsi taakse se, mikä on mukanasi vain riippakivenä, mikä ei enää palvele sinua. Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja asiat, joita ennen tarvitsit, voivat olla nyt käyneet tarpeettomiksi. Mieti, millä elämän osa-alueella tämä puhuttelee sinua. Rohkeus ei ole sitä, etteikö pelottaisi, vaan sitä, että toimii, vaikka pelottaa. Muutos voi olla pelottavaa, mutta kuten sanotaan, onni suosii rohkeaa.

Sauvojen 7 ja uusikuu vaa'assa kehottaa myös katsomaan ympäröivää maailmaa: huomaatko siinä epäoikeudenmukaisuutta, joka nostattaa sinussa tunteita? Toimi rohkeasti oikeaksi katsomiesi asioiden puolesta, mikäli se tuntuu sinusta luontevalta. Muista kuitenkin Merkurius: ole huolellinen siinä, mitä ja miten itseäsi ilmaiset, ettet tule väärinymmärretyksi. Jos kuitenkin niin käy, ajan kuluessa muut saattavat lopulta oivaltaa, mikä oli oikea intentiosi - ei siis kannata ottaa liikaa vastuuta omille harteilleen, kaikki ei aina riipu sinusta, riittää kun tekee parhaansa.

 


Toisena korttina nousi pakasta Paholainen. Tämä on tarotien yksi väärin ymmärretyimmistä korteista, kuten myyttinen paholainen itsekin hahmona on. Paholainen sai kristillisessä perinteessä leiman kaiken pahan alkuna ja juurena. Raamatussa kerrotaan tarina Luciferistä, enkelistä, joka karkotettiin siksi, ettei hän halunnut palvella Jumalaa.
Lucifer edustaa nimensäkin mukaisesti valon tuojaa, tietoisuuden antajaa. Ilman (itse)tietoisuutta olisimme samanlaisia eläimiä, kuin muutkin lajit, itseään suurempien voimien armoilla. Itse ajattelen, että ehkä olemme yhtä aikaa sekä Luciferin kaltaisia omavoimaisia jumalia, että Jumalan lapsia Jumalan lakien alaisuudessa.
Paholainen ei siis tarkoita pahaa, vaan edustaa tiedostamista: niin syvällistä itsetuntemusta, että mikään varjo ei pysy enää pimeydessä, vaan tulee ennen pitkää valaistuksi. Se siis kehottaa äärimmäiseenkin itsetutkiskeluun. Kannattaa siis mennä itseensä ja kysyä, miksi toimin niin kuin toimin, miksi tunnen niin kuin tunnen. Mitkä ovat arvojasi, joiden pohjalta haluat toimia maailmassa? Toimitko liikaa sellaisten tunteiden pohjalta, joiden alkuperä saattaa olla esimerkiksi käsittelemättömästä traumasta peräisin?


Olemme yhtä aikaa sekä viattomia eläimiä (jota symboloi Paholais-kortin vuohi), mutta myös potentiaalisia luojia tekemään elämästämme aivan mitä tahansa.

Lempeitä itsetutkiskelun hetkiä toivotan jokaiselle, olkoon uudistumisenergiasi kanavoiminen puhdistavaa ja totuudellista! 🌟

maanantai 13. syyskuuta 2021

Kuunsolmu

Oletteko kuulleet kuunsolmusta? Itse en ollut aiemmin perehtynyt kyseiseen aiheeseen, mutta nyt kun olen, moni viime aikojen teema elämässäni on tuntunut selkeämmältä. Syntymäkartalla on näkyvissä kuunsolmu. Joillakin karttasivustoilla näkyy sekä ylä-, että alasolmu, eli sekä pohjois-, että eteläsolmu, mutta ainakin astro.fi -sivustolla, joka lienee suosituin suomenkielinen astro-sivusto, on näkyvillä vain pohjois- eli noususolmu (yläsolmu). Se tarkoittaa, että etelä- eli laskusolmu (alasolmu) on siitä täysin vastakkaisessa merkissä. Minun kartallani pohjoissolmu sijaitsee jousimiehessä, jolloin eteläsolmu on kaksosten merkissä.

 
Kuun solmut edustavat elämämme karmallisia kehitystehtäviä. Eteläsolmu osoittaa menneisyytesi: sen, minkä jo osaat, mikä on sinulle jo tuttua, energiaa, johon ei kannata jäädä enää asettautumaan. Pohjoissolmu näyttää, minkälaista energiaa kohti sinun kannattaa suunnata, asioita, joita sinun kannataa kehittää ja joihin kiinnittää erityistä huomiota. Se voi auttaa meitä löytämään elämäntehtävämme. Vähintäänkin se kertoo, mitä meidän tulee tässä elämässä oppia.

Tulkitsisin omaa pohjois- ja eteläsolmuasetelmaani seuraavasti: kaksosten sosiaalisuus, muuntuvuus, ajatuksenjuoksu (ehkä liikakin keskittyminen mieleen) on minulle tuttua, minua ei enää palvele pelkästään asioiden pyörittely mielen tasolla. Jatkuva päättämättömyys ja haahuilu kaipaa tasapainottamista. Jousimiehen merkkiin liittyy filosofisuus ja totuuden etsiminen, mutta samaan aikaan maadoittuminen, itsenäisyys, mutta silti muiden huomioon ottaminen ja runsas anteliaisuus muita kohtaan. Minulla onkin ollut lähiaikojen teemana oppia olemaan terveellä tavalla itsekäs: ei liian, mutta toisaalta ei myöskään uhriutuva. Itsenäistymisestäni kirjoitinkin edellisessä julkaisussa. 

Yksi mielenkiintoinen lisämauste tähän kuunsolmuasiaan on huone, jossa solmu sijaitsee - se kertoo, millä elämän osa-alueella tämä kehitystehtävä erityisesti ilmenee. Minulla pohjoissolmu on kolmannessa huoneessa, joka on kommunikaation huone. Tulkitsen tämän niin, että etenkin kommunikaatiossani minun olisi hyvä kehittää jousmiesmäisiä ominaisuuksia: totuudellisuutta ja suoruutta, mutta silti lempeyttä, itsetietoisuutta, mutta silti toisen huomioimista, syvällisyyttä, eikä vain säästä puhumista.

Siitä vain tutkimaan omia solmuja! Millaisia tulkintoja elämäsi tehtävistä ne mahtavat herättää?

Tarot-vuosikortti ja tunnetarpeet

Tarot-vuosikorttini 2021 on Erakko. Se tuntuukin kovin vahvalta ja puhuttelevalta kortilta juuri nyt. Se kehottaa tutkailemaan itseään, kenties vetäytymään, kääntymään sisäänpäin ja itsenäistymään. Olen ollut elämästäni suuren osan hyvin sisäänpäinkääntynyt ja vetäytyvä, mutta en silti ole ollut itsenäinen. Itse asiassa tunnustan, että olen ollut kovin läheisriippuvainen. Olen viettänyt vain vähän aikaa yksikseni, vaikka toisaalta olen ollut pitkään tunnetasolla yksinäinen. En ole oikeasti osannut päästää ihmisiä lähelleni ja avautua heille, mutta olen silti ripustautunut heihin ja asettanut odotuksia, että joku pitäisi minusta huolen tai "pelastaisi" minut. Masentuneena muistan miettineeni: "miksei kukaan auta". Kas, kun pyytämättä ei välttämättä kukaan osaa auttaa. Jos ei itsekään tiedä, mitä kaipaa, mitä tarvitsee, miten kukaan muukaan voi tietää? Tätä varten on tutkittava itseään, pysähdyttävä kuuntelemaan itseään. Itse olen pitkään sivuuttanut itseni, en ole oikeasti ottanut huomioon, mitä milloinkin tunnen tarvitsevani, vaan yrittänyt hiljentää tunteitani ja tuntemuksiani siten, että en ole lopulta enää osannut tulkita kehoni viestejä ja tunteitani.




Pysyminen tietoisena siitä, mitä itsessä tapahtuu, vaatii jatkuvaa työtä. Tietoinen mieli voisi kokeilla suhtautuvansa itseen, kuin lapseen, joka tarvitsee huolenpitoa. Kehon tuntemukset ja niistä seuraavat tunteet kertovat lapselle, mitä hän kulloinkin kaipaa ja pieni lapsi myös osaa osoittaa tunteensa suoraan. Lapsen taajuudelle tarkkaan virittynyt huolenpitäjä tulkitsee tunneilmaisun ja vastaa lapsen tarpeisiin. Toki meillä on aikuisena kenties enemmän tarpeita, kuin pienellä lapsella, ainakin sillä tasolla, että aikuinen mielemme kaipaa eri tasoisia virikkeitä, kuin lapsen mieli, mutta tässä yhteydessä puhun ensisijaisesti kehon tarpeista ja tunnetarpeista. Tunnetarpeet tarkoittavat esimerkiksi halua tulla hyväksytyksi, rakastetuksi, arvostetuksi, hoivatuksi ja halua kokea turvallisuutta, jatkuvuutta, toveruutta - kaikkea sitä vuorovaikutuksellista, mistä ihminen kokee hyvää oloa.


Olen paljon miettinyt viime aikoina, kuinka pitkälle ihminen voi täyttää itse näitä tarpeita itsessään. Kuinka kauas riittää, että rakastan, arvostan, kunnioitan itseäni, hyväksyn itseni ja koen olevani turvassa itsessäni? Tätä asiaa olen kiinnostunut tutkimaan minussa juuri nyt. Huomaan jatkuvasti yksin ollessani, että kaipaisin sitä, tätä ja tuota toiselta ihmiseltä (en keneltä tahansa, mutta rakkaalta sellaiselta) ja ajaudun helposti paikkaamaan tuota tarvetta jollakin sijaistoiminnalla, esimerkiksi syömisellä tai puhelimen selaamisella. Riittäisikö silloin, jos pysähtyisin kuuntelemaan, miltä sillä hetkellä tuntuu, tunnistaa tunne, antaa sille tilaa ja mahdollisuus tulla koetuksi ja sen jälkeen päättää, toimiiko tunteen mukaan vai ei? Onhan toki eri asia esimerkiksi hoivan ja hellyyden tarpeeseen liittyen tulla kosketetuksi, kuin koskettaa itseään. Minusta tuntuu, että minulla on henkilökohtaisesti ainakin paljon tarvetta tulla hoivatuksi. Yhteenkuulumista ja toveruutta muihin ei ole myöskään helppoa kokea yksinään. 

Jos tästä herää ajatuksia, olisi mukava kuulla niistä kommenteissa!

perjantai 13. elokuuta 2021

Kesä ja tähdet

 Tässä tekstissä kerron ensin hieman kuulumisiani, mutta niille, joita kiinnostaa enemmän astrologia-aihe, kerron vinkkinä, että tuon tähtisumu-kuvan jälkeen kirjoitan tähtiaiheista.

Kesä 2021. Kesien kesä! Hullu, ihana, hirveä kesä. Elämäni on mullistunut täysin. Kun ajattelen elämää puoli vuotta sitten, mikään ei ole enää niin kuin silloin, ainoa ennallaan pysynyt asia ovat koirani. Rakkaat, karvaiset lapsukaiseni, jotka eivät hylkää (tosin, en tiedä olisivatko ne lopulta tarpeeksi hyvillä houkuttimilla lahjottavissa vieraan matkaan, heh).

Juhannuksen tienoilla päätimme kumppanini kanssa, että emme ole enää parisuhteessa. Meillä oli ollut jo yli kahden vuoden ajan vaikeaa yhdessä ja molemmista tuntui, että kaikki vain kiertää samaa ikäväksi muodostunutta rataansa. Totta kai meillä oli hyviäkin päiviä ja lyhyitä seesteisiä kausia, mutta pääosin elo yhdessä oli molemmille kivuliasta (huonolla tavalla). Suurin ongelma meillä oli ehkä se, että vietimme liikaa aikaa toistemme kanssa ja olimme todella omistushaluisia toisistamme.
Kun muutin pääkaupunkiseudulle, aloin tavata paljon uusia ihmisiä ja kumppanini oli kovin mustasukkainen minulle, vaikkei mitään uhkaa meidän välillemme mistään ilmennytkään minun mielestäni. Lopulta hänkin päätti, että alkaa etsiä elämäänsä uusia ihmisiä ja ihastui erääseen toiseen. Minä olin siinä vaiheessa myös jo ihastunut yhteen keväällä tapaamaani kaveriin, mutta mielestäni se ei ollut mikään syy lopettaa pitkään jatkunutta kumppanuutta. Yhdessä kuitenkin sovimme, että siirrymme avoimeen suhteeseen, ettemme sanele mitä toinen saa tehdä ja mitä ei tai vahdi toisiamme, mutta pian sen jälkeen huomasin, että kumppanini viihtyy paremmin muualla kuin minun kanssani. En siis voi enää häntä kumppanikseni nimittää ainakaan samassa merkityksessä, kuin ennen.
Itse asiassa näemme todella vähän ja minä olen siitä surullinen. Minusta tuntuu, että minut on hylätty. Sattuu, kun ajattelen, että hän on mieluummin jonkun muun kanssa, kuin minun. Äskettäin olen kuitenkin itse myös löytänyt ihmisen, jonka kanssa mieluusti viettäisin aikaa vaikka koko ajan. Ehkä sen takia pystyn tarkastelemaan tätä asiaa lempeydellä: koen itsekin rakkautta. 

Tämä kokemus opettaa minua riippumattomuudesta ja takertumattomuudesta. Ennen olin hyvin riippuvainen kumppanistani. Nyt, kun se "on viety minulta pois" (oikeammin olisi ehkä hyvä sanoa: olen työntänyt hänet pois, sillä uskon, että itse suurimmaksi osaksi luomme oman elämämme sellaiseksi kuin se on, enkä halua väistää tätä vastuuta, mutta tästä lisää jossakin toisessa postauksessa), minun on ollut pakko päästää irti. Tai ehkä tämänkin sanoisin mieluummin niin, että olen halunnut päästää irti, koska lisää takertuminen olisi tuottanut vain lisää kipua kummallekin. En halua enää, että kumpaankaan meistä sattuu kummankaan meidän vuoksi. Haluan vain rakastaa.

 
Tähän samaan tekstiin haluan kirjoittaa vähän astrologiasta. Keväällä, kun ihastuin tuohon yhteen tyyppiin, hän kertoi, että on aurinkomerkiltään jousimies. Siitä lähti käyntiin varsin omituinen tapahtumaketju, jonka koen karmallisena tapahtumasarjana. Täytyy alustaa tätä hieman. 11-vuotiaana ensimmäinen vahva julkkisihastukseni oli jousimies (The Crashin laulaja Teemu Brunila, hih). Yläasteen seitsemännen luokan ihastukseni oli jousimies, lukion ensimmäisellä ihastukseni (ja hetken aikaa myös ystäväni) oli jousimies, kuin myös aikuisena eräs tunteita minussa pitkään nostattanut henkilö.
Takaisin lähihistoriaan: minä ja tuo kevät-jouskari-henkilö (jonka kanssa olimme ja olemme kaiken aikaa siis vain kavereita, ei mitään kummempaa) menimme yhdessä heinäkuun alussa Rainbow-leirille (jossa en ollut käynyt aiemmin, mutta kyllä kannatti, tämä koko kokemus ansaitsisi ihan oman tekstinsä ja ehkä kirjoitankin sellaisen!), jossa osallistujia oli varmasti yli sata, ehkä parhaimillaan parisataa. Yksi ihminen erityisesti sai minussa aikaan kutkuttavia tunteita ja kun leirin toisena päivänä otin häneen katsekontaktin, hän tuli luokseni ja pyysi minua keittiölle apuun. Minähän lähdin, vaikka olin vasta tullut ja ajatellut, että en nyt ainakaan vielä mene hommiin mihinkään, kunhan orientoidun vain. Olinpas helposti johdateltavissa! Hyvä vain, viihdyin oikein hyvin keittiöllä! Seuraavana päivänä juttelin enemmän tuon henkilön kanssa. Oli pakko kysyä hänen aurinkomerkkiään. Kuinka ollakaan, jousimieshän hän.
Juttu vain kuitenkin paranee: kun saavuin kotiin, olen sen jälkeen tavannut kolme uutta ihmistä. Ja arvaatteko jo? Kaikki jousimiehiä! Kahden kanssa heistä olenkin tullut juttuun oikein hyvin (toinen on se, josta kerroin, että voisin olla hänen kanssaan vaikka kaiken aikaa), kolmannen kanssa tapasin vain kerran ja kaverustuimme myös, mutta emme ole vielä törmäneet toiste. En tiedä mitä ajatella, kysyn vain, että sattumaako?! Selkeästi kuitenkin tämä merkki on tullut elämääni opettamaan minulle jotakin tärkeää. 


 Kaikissa tuntemissani jousimiehissä minua kiehtoo, että he eivät tunnu olevan riippuvaisia kenestäkään. He ovat mielellään muiden kanssa, mutta he ovat myös itsenäisiä. Tämä teema on minulle juuri tällä hetkellä erittäin tärkeä. Haluan itsekin olla itsenäinen, omavoimainen, mutta rakastaa lähimmäisiäni siten kuin toivon itseäni rakastettavan. Tuntemissani jousimiehissä toteutuu minun silmissäni lähimmäisenrakkaus aivan erityisen upeasti (vähättelemättä muiden merkkien lähimmäisenrakkautta, mutta haluan nyt tarkastella juuri jousimiestä). Olen saanut heiltä kaikilta paljon sekä henkistä, että materiaalista hyvää, he eivät ole epäröineet jakaa kumpaakaan.
Tämän erityisimmän jousimiehen(i) nousumerkki on sama kuin omani: vaaka. Me muistutammekin mielestäni monissa asioissa paljon toisiamme. Pidämme esimerkiksi molemmat kirjoittamisesta ilmaisun muotona ja rakastamme estetiikkaa. Vitsailemme asiasta toisillemme, esimerkiksi kun toisen on pitänyt valita juuri tilanteeseen sopivat vaatteet päälleen: ei sovi samoissa vaatteissa mennä kylään, kauppaan tai lenkille! Eikä esimerkiksi pitää kylävaatteiden kanssa lenkkikenkiä.

Nousumerkistä voisinkin kirjoittaa lisää joku päivä. Kenties en tänään, sillä nyt aion valmistella huomisia syntymäpäiviäni. Kutsun muutamia ihmisiä kylään. Seuraavaan tekstiin asti olisi hauska kuulla lukijoilta, mitä ajatuksia näistä ihmissuhde- tai tähtiasioista heräsi!

tiistai 11. toukokuuta 2021

"Kuu liikuttaa merta meidän luokse"

 Minulle syttyi inspiraatio kirjoittaa kuusta ja sen vaikutuksesta astrologisesta näkökulmasta. Tänään on uusikuu ja se on härän merkissä, jossa aurinkokin on tällä hetkellä. Olen itse antanut paljon painoarvoa kuun sanomalle, silloin kun olen astrologiaa tutkinut. Viime vuosina astrologian harrastaminen on jäänyt minulla vähemmälle, mutta aivan viime aikoina se on alkanut taas kiinnostaa (liikaa vapaa-aikaa?). 

Härkä symboloi maata, aineellista maailmaa ja aisteja. Härkä liitetään perinteisesti nautintoihin, hedelmällisyyteen, turvallisuuteen, huolehtivuuteen ja tarpeisiin. Hauska “sattuma”, että juuri eilen illalla, uusikuu-härän kynnyksellä, minulle tuli valtava inspiraatio uudistaa ruokavalioni: päätin, että aion kokeilla raakaravintoa viimeistään sitten, kun sää muuttuu pysyvämmin lämpimämmäksi, eikä tee niin mieli syödä saati valmistaa lämpimiä ruokia (vihaan helteillä kokkaamista sisällä, sillä asunto lämpiää entisestään). Mikäpä muu koskettaisi meitä ihmisiä fyysisellä tasolla enemmän, kuin ruoka. 

Juuri nyt huomaa, kuinka kevät on täysin räjähtänyt, kasvukausi alkaa pian olla kiivaimmillaan. Tänään join aamuteen auringossa ulkona yöpaidassa ja aistin, että minäkin lataudun ja “kasvan” tässä auringossa ja lämmössä. Kerronpa sanasen omasta kuumerkistäni. Syntymäpäivänäni kuu oli kalojen merkissä. Kalojen ajatellaan symboloivan esimerkiksi sellaisia asioita kuin intuitio, mielikuvitus, äärimmäinen herkkyys, luovuus, henkisyys ja idealismi. Täytyy tunnustaa, että kun olen lukenut kuu-kalat –kuvauksia, ne ovat sattuneet niin sanotusti kuin nyrkki silmään, pelottavan hyvin. Auts! Erityisesti intuitiota, vaikutuksille alttiutta, mielikuvitusta ja luovuutta painotetaan. Olen kyllä sitä mieltä, että kaikilla on (varsinkin lapsena) yhtä hyvä mielikuvitus ja kyky luovuuteen, mutta toisilla ne ominaisuudet jäävät kasvaessa muiden ominaisuuksien jalkoihin enemmän kuin toisilla. Minulla mielikuvitus oli ja on sekä pelastaja, että taakka, nuorempana oli vaiheita, jolloin elin joitakin aikoja täysin pääni sisällä ja samaan olen taipuvainen edelleen, jos en välillä muistuta itseäni ulkoisen maailman realiteeteista. Minusta on aina tuntunut, että omat tunteeni saattavat tuntua voimakkaammin kuin keskimäärin ihmisillä. Ainakin ne ohjailevat minua suhteettoman paljon, tunnetaitojen kehittämistä siis tarvitaan... 

Uusikuu-härkä kannustaa myös luovuuteen, sillä luovuus on juuri ideoiden tuomista konkreettiseen maailmaan. Jos joku idea tuntuu hyvältä toteuttaa ja sen toteuttamisen ei arvele ainakaan olevan haitaksi muille, kannattaa pistää heti töpinäksi. Jos sen toteuttamisesta voisi olla jollekin jotakin haittaa, kannattaa miettiä ensin hetki, mutta myös muistaa, että koskaan ei voi miellyttää kaikkia. Aina löytyy joku, joka pahoittaa mielensä tai jonka mielestä teet väärin. Älä anna muiden rajoittaa vapauttasi liikaa. Vapaudelle yksi hyvä periaate mielestäni on, että niin kauan, kuin se ei rajoita muiden vapautta, se on oikeutesi. Tästä saisi uuden hyvän filosofisen pohdinnan, mutta jätän sen kenties seuraavaan kertaan! 

 Nauttikaa kaikista ihanista kevään tuomista asioista, sekin oikeus jokaisella on just NYT!



keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Miekkoja satelee taroteista

Nostin Thoth-tarotpakasta kortin Miekkojen ässä. Se symboloi kommunikaatiota, uusia ideoita, läpimurtoja, menestystä, mielellistä selkeyttä. Se kehottaa esimerkiksi meditoimaan säännöllisesti, jotta olisi mahdollista saavuttaa mielen selkeys: sitä kautta voi aueta uusia ajattelun tasoja. Nostin myös vähän aikaa sitten Rider-Waite –pakasta kortin Miekkojen lähetti. Molemmat kortit rohkaisevat kokeilemaan uusia kommunikaation muotoja ja myös Miekkojen lähetti symboloi uusia ideoita - nämä kortit siis tulivat minulle juuri sopivaan saumaan rohkaisemaan minua, kun olin aloittanut tämän bloginkirjoittamisprojektin ja ajatellut hakevani opiskelemaan journalistiikkaa! Molemmat kortit painottavat juuri kommunikaatiota ja mielellisiä kykyjä.  

 
Sekä Miekkojen ässä, että lähetti kertovat, että matka on vasta alussa, vielä ei olla lähelläkään mestaritasoa, joten on hyvä kokeilla uusia lähestymistapoja ja näkökulmia asioihin. Miekkojen lähetti kuitenkin rohkaisee ehdottomasti seuraamaan intohimojaan ja sitä, mikä vetää puoleensa. Molemmat kannustavat aloittamaan uusia projekteja juuri nyt. Nyt on hyvä aika olla inspiroitunut, oppia jotakin uutta, jakaa viestinsä maailmalle.


 
Miekkojen ässä varoittaa, että uuden kommunikaation tason kanssa kannattaa olla varovainen, sillä sen tuoman vapauden lisäksi mukana tulee myös vastuu. Mielellistä ja kielellistä voimaa voi käyttää sekä hyvään, että pahaan. On tuotava viestinsä esiin niin, ettei tahallisesti loukkaa muita. Tietenkään kukaan ei ole täysin vastuussa toisen tunteista, eikä jokaista voi miellyttää, mutta ei kuitenkaan pidä käyttää sanan säilää tahallisesti satuttamiseen. Itse tunnustan, että minulla on tässä paljon opittavaa. En esimerkiksi puhu tunteistani kovin paljoa ja usein tuon ajatukseni niistä julki vasta sitten, kun tuntuu, että halkean. Silloin ulosanti saattaa olla kaikkea muuta kuin rakentavaa.

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Riittämättömyydestä

 Tänään olen kokenut paljon riittämättömyyttä. Ehkä stressi tulevasta muutosta laukaisee paljon muitakin negatiivisia tunteita ja olotiloja. Olin lähdössä päivälenkille ja pohdin, pitäisikö mennä kävellen vai juosten. Oli voimaton olo ja ajattelin, että on parempi kävellä, vaikka mieli haluaisikin juosta. Aloin ajattelemaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka touhuavat aina aamusta iltaan jotakin, saaden aikaan niin paljon kaikkea, mitä en ole itse ikinä saanut. Tunnen tällaisia ihmisiä ja ihmettelen, miten he pystyvät siihen. Minulla on sellainen mielikuva, että he vain painavat menemään, joko eivät ikinä väsy tai eivät välitä väsymyksestä. Nämä ajatukset saivat minut ahdistumaan niin pahoin, että itkin koko kävelylenkin ajan. Tunsin itseni kerta kaikkiaan huonoksi, kun jaksoin hädin tuskin tehdä kävelylenkin - siihenhän nyt pystyy lapsikin. Olenko minä tosiaan niin paljon huonompi kuin ne aikaansaavat, virkeät ja kaiken aikaa aktiiviset ihmiset? Miksi?! 

Kun tulin kotiin, menin peiton alle itkemään. Yritin olla itselleni armollinen ja ajatella, että minusta saa tuntua juuri tältä, vaikka ehkä ajatus, joka tunteen aiheutti, olikin vääristynyt. Kyllähän kaikki joskus väsyvät. Ja ne ihmiset, jotka paahtavat hommia vähintään 16 tuntia päivässä, ponnistelevat TODELLA kovasti. Ainakin aluksi. Mutta ehkä kaikkeen tottuu ja asioista tulee helpompia, kun vain ylittää itsensä kerta toisensa jälkeen. 

Myöhemmin päivällä päätin lähteä uudestaan ulos, tällä kertaa juoksulenkille. Samat ajatukset pyörivät yhä päässäni, mutta yritin keskittyä suoritukseen ja teinkin suunnittelemani 4,5 kilometrin lenkin. Matkalla ajattelin, että miksi minä en pysty juoksemaan kymmentä, kahtakymmentä tai viittäkymmentä kilometriä, jos joku muukin pystyy? Tällä kertaa tyydyin kuitenkin vähempään ja kotiin saapuessani olinkin jo niin väsynyt, että ajatuksenikin olivat rauhoittuneet. Minä sentään juoksin. 

Eihän minun tarvitse riittää kenellekään muulle kuin itselleni, silti tuntuu, etten riitä itsellenikään. Se on raskasta. Totuus kuitenkin on, että jos vertaa itseään muihin, löytyy aina joku jossakin asiassa parempi, kuin mitä itse on. Paras olisi verrata itseään itseensä. Kilpailla itsensä kanssa. Olen väsynyt kilpailemaan muiden kanssa, samalla kuitenkin osa minusta haluaa sitä silti. Emme ehkä voi poistaa itsestämme kokonaan sitä osaa, joka tahtoo verrata itseään toisiin. Tärkeintä olisi kuitenkin muistaa olla itseään kohtaan lempeä ja kannustava, ei vähätellä itseään. Mikäli katsoo jotakuta ylöspäin, ei pidä silti katsoa itseään tai joitakin toisia alaspäin: voi pyrkiä samaan, kuin joku, jota ihailee, kunhan osaisi tehdä sen terveellä tavalla, ehkä suhtautua kilpailuun jopa leikkimielisesti. Mitä sitten, jos joku onkin sinua jossakin asiassa parempi? Kuten aiemmin totesin, heitä löytyy aina. Silti sinä voit ponnistella ollaksesi joka hetki parempi versio itsestäsi verrattuna menneeseen itseesi – tai ainakin voit valita olla aina hieman myötätuntoisempi itseäsi kohtaan! 

torstai 18. maaliskuuta 2021

Silloin kun minä olin nuori... Ja ohjeita masentuneiden nuorten läheisille

Eräs ystäväni lähetti minulle vähän aikaa sitten ottamiaan kuvia minusta ja sen aikaisista ystävistäni.





En halua paljastaa ystäväni kasvoja, hän ei ehkä pitäisi siitä



Kuvat herättivät minussa monenlaisia tunteita. Tunsin haikeutta, iloa, mutta myös surua ja ikävää.  

Miksi tunsin haikeutta? Kaipaan nuoruutta, sitä, ettei vielä ymmärtänyt olevansa vastuussa itsestään, kun ei lain mukaan tarvinnut olla, vaikkakin itse jouduin ottamaan vastuuta itsestäni (enemmän kuin sen ikäiselle ehkä olisi ollut hyväksi) jo esiteini-iästä asti. Vasta nyt, lähestyessäni kolmeakymmentä, olen tosissaan alkanut tajuta sen, että minä olen itsestäni vastuussa täysin. Olen pakoillut vastuuta ja uskon, että se johtuu siitä, että jouduin ottamaan sitä harteilleni jo niin nuorena. Vastustan sitä, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Nuoruuden aikaiset hylkäämisen kokemukset puskevat pintaan, tunteet siitä, että kukaan ei välitä ja olen maailmassa täysin yksin. Todellisuudessa en ollut yksin, ei minulta puuttunut läheisiä, mutta en osannut avautua kenellekään. Minusta tuntui silloin, että kukaan ei koskaan kysy, mitä minulle kuuluu. Vaikka varmasti kysyikin, mutta ehkä minusta tuntui, että he eivät halua oikeasti tietää. Tästä syystä tunsin myös surua, kun katselin noita kuvia. Kun perheeni hajosi ollessani 12-vuotias, alkoi perusturvallisuudentunne olla todella rikki, sillä vaikka isäni huolehti meistä taloudellisesti, oli hänelläkin niin rankkaa, ettei hän jaksanut keskittyä meidän lasten henkiseen hyvinvointiin. Kun olin 13 ja pikkuveljeni 9, aloimme viettää usein öitä yksin kotona, sillä isä viihtyi kaupungilla etsien aikuista seuraa, mikä totta kai on täysin tervettä ja hyvä asia, mutta ehkä olisimme tarvinneet jotakuta aikuista kaitsijaa sillä välin. 

Aluksi tällainen kahdestaan pikkuveljen kanssa kotona olo tuntui hauskalta ja jännältä, saimme surffailla netissä yötä myöten katsellen hölmöjä videoita. Kun pikkuveljeni vähän varttui ja minä olin noin 15-vuotias, hän tykkäsi viettää enemmän öitä kavereittensa luona ja minä olin toisinaan yksin kotona. Silloin minua alkoi ahdistaa. Aloin saada paniikkikohtauksia. Muistan elävästi vieläkin ensimmäisen kohtauksen: olin varma, että kuolen tai sekoan, hyperventiloin ja tuntui, että yhteys kehooni katoaa kokonaan, ajattelin, että varmaankin henki pakenee kehostani. Sain soitettua paniikissa isälleni ja itkin puhelimeen, että hän tulisi kotiin. Aika tuntui ikuisuudelta sillä välin, kun odotin häntä saapuvaksi. Viimein hän ja hänen naisystävänsä tulivat, melkoisen hädissään siitä, että mitä täällä oikein tapahtuu. En osannut itkultani sanoa muuta, kuin että minua pelotti. Heidän ollessa kotona aloin pikku hiljaa rauhoittua ja pääsin nukkumaan. 

Tämä toistui ainakin kerran uudelleen, mutta sitten aloin itsekin viettää paljon öitä muualla kuin kotona, tai niin päin, että minulla oli joku yökylässä. En kai halunnut enää olla yksin. Orastava läheisriippuvuus nosti päätään... Mutta ihmissuhteeni olivat kaoottisia. Minulla oli seurustelusuhde, jonka toinen osapuoli käyttäytyi manipuloivasti minua kohtaan ja välillä hylkäsi minut, sitten taas halusi minut takaisin. Varmaankin tämä on ihan normaalia nuorten toimintaa, mutta jätti minuun syviä jälkiä. Koin, että minusta ei voi oikeasti välittää. 

Itsenäistyminen oli minulle huikea asia, niin kuin se on varmasti jokaiselle nuorelle. Muutin omilleni saman kuukauden aikana, jolloin täytin 18. Meillä oli ollut viime vuosina isäni kanssa melkoisen huonot välit, ja sanoin aina hänelle, että minä lähden täältä heti, kun täytän 18. Ja sen tein, itse asiassa vielä hieman ennen varsinaista syntymäpäivääni. Tuntui, että pääsin hengähtämään, omaan rauhan tyyssijaan. En kuitenkaan alkanut voida kovin paljon paremmin. Lukion loppu meni jotenkuten, en jaksanut aina lähteä luennoille ja myöhästelin kokeistakin. Kirjoitukset menivät ihan hyvin, vaikka tähtäsin korkeammalle, mutta en jaksanut keskittyä pänttäämiseen paljoakaan. Ajatukseni pyörivät niin paljon oman vointini ympärillä, että niitä oli vaikea saada muualle. Oli toki hyviäkin hetkiä, niin kuin kuvista näkyy. Olen onnellinen siitä, että minulla oli ystäviä, eikä minua lukiossa myöskään enää kiusattu. En silti osannut avautua ystävillenikään: minä olin se, jolle avauduttiin. 

Olen vasta viime aikoina, ehkä viimeisen vuoden aikana, alkanut oikeasti opettelemaan muille puhumista. Olen huomannut, että asioista puhuminen tai kirjoittaminen auttaa – saa jäsenneltyä ajatuksiaan, jotka muuten ovat yhtä vyyhtiä, jonka päästä ei saa kiinni. Tämän kaiken kirjoittaminen tuntui terapeuttiselta. 

Onneksi minulla oli nuorena myös turvallisia aikuisia elämässäni, joiden seurassa oli hyvä olla. Mummo ja varsinkin yksi tädeistäni olivat (ja tätini on edelleen) minulle erityisen läheisiä. Heidän luonaan tuntui, että pystyin rauhoittumaan ja hengähtämään, kun kotona asuminen tuntui niin levottomalta ja ahdistavalta silloin kun en ollut vielä itsenäistynyt. 
Haluaisin lopuksi vielä antaa neuvon aikuisille, joiden elämässä on nuoria ihmisiä. Kysykää heiltä, mitä kuuluu. Ja jos vastaus on, että ihan hyvää, niin tee lisäkysymys: ei kun mitä sinulle ihan oikeasti kuuluu? 

Lempeyttä, myötätuntoa ja iloa päiväänne, tärkeät lukijani!