keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Kahden vuorokauden paasto

 Olen juuri lopettelemassa noin kahden vuorokauden paastoa. Olen aiemmin paastonnut vain vuorokauden kerrallaan, joten nyt päätin kokeilla pidempää paastoa, ensisijaisesti ylittääkseni itseni, mutta oli minulla pari muutakin motiivia: pitää pieni retriitti maailman menosta ylipäätään ja tunnustella, voisiko yli vuorokauden paastolla olla minulle terveyshyötyjä. 

Aloitin paaston maanantaina klo 11 kun söin koululounaan. Neljän tunnin päästä siitä minulle alkoi tulla nälkä, koska olisin tuona ajankohtana varmaankin normaalisti syönyt jotakin. Nälkä oli pahimmillaan tuolloin ja uudestaan kuuden-seitsemän tunnin päästä ruokailusta, jonka jälkeen se hävisi eikä enää tullut takaisin. Moni saattaa pelätä joutuvansa kärsimään nälästä paaston aikana, mutta ainakin minun kroppani toimii siten, että se hyvin pian luovuttaa nälkäsignaalien suhteen, jos ruokaa ei tipu.

Ensimmäisenä iltana tunsin, että ajatteluni alkoi vilkastua siitä syystä, että systeemini ei ollut niin täynnä ravintoa, jonka käsittelemiseen kuluisi energiaa. Tykkäsin tuosta olotilasta. Ajatus tuntui selkeältä ja oli perin filosofinen olo. Nukkumaan mennessä en enää kokenut nälkää ja sain nukuttua hyvin.

Aamulla oloni oli virkeä ja hyvä, käytin koirat lenkillä normaaliin tapaan. Päivän mittaan kuitenkin alkoi väsymys hiipiä kehoon. Iltapäivällä klo 14 aloin kokemaan pahoinvointia ja vatsan sekaisuutta. Tuumin, että kyseessä saattaa olla kehon puhdistusreaktio tai ketoosiin siirtyminen, tai luultavasti molemmat yhtä aikaa. Paasto saattaa lisätä stressihormonien erittymistä, joka voi oireilla eri ihmisillä eri tavoin, minä sain rytmihäiriöitä (jotka ovat tosin minulla muutenkin tavallisia). Olo oli todella raskas, enkä jaksanut kuin maata. Melkein ryömin vessareissuille. Tässä vaiheessa olin siis jo paastonnut pisimpään kuin ikinä aiemmin. Join vettä ja välillä maistoin suolaa. Onneksi minulla oli ja on ystävä kylässä, joka käytti koirat iltapäivälenkillä.

Illalla oloni virkistyi ja jaksoin istuskella, juoda rooibosta ja jopa käyttää koirat iltalenkillä. Nukahdin illalla hyvin, vaikka olinkin päiväaikaan nukkunut tunnin pätkissä yhteensä ainakin kolme tunta päiväunia. Ajattelin jo illalla, että tämähän lähteekin sujumaan hyvin, mutta heräsinkin aamulla hieman ennen kello kuutta pahoinvointiin. Olo oli vähäsen kuivunut ja kävin juomassa vettä, mutta tuntui, että se vain lisäsi pahoinvointia, vatsa ei olisi halunnut ottaa mitään vastaan. Päätin, että alan tänään lopetella paastoa, olo tuntui liian rankalta. Maistoin hieman ruusunmarjasosetta ja kävin pitkäkseni infernaalisen pahoinvoinnin kourissa, toivoen, että vesi ja pieni määrä sosetta imeytyisi elimistööni. Sain kaiken lopulta pidettyä sisälläni ja muutaman tunnin päästä olo oli jo parempi. Oli kamalaa kärvistellä niin pahoinvoivana niin pitkään! En tiedä, olisiko oksentaminen auttanut, mutta minulle se on aina niin hankalaa, että en tee sitä ellei ole ihan pakko, enkä varsinkaan nyt, kun ajattelin nesteen olevan hyvä pitää sisällä jos vain suinkin.

Äskettäin tekaisin smoothien, johon laitoin banaanin, marjoja, luumusosetta, pähkinöitä, vähän kermaa, vähän maitoa, kookosmannaa, kuorittuja hampunsiemeniä ja vehnänorasjauhetta. Maistelin sitä muutaman lusikallisen ja muutaman lusikallisen myös täysviiliä (eli "punaista viiliä").

 
Ehkä aika näin pitkälle paastolle (ja vielä kummemmin valmistautumatta) ei ollut nyt paras mahdollinen: kuukautiseni alkoivat tänään ja ne ovat keholle aika rankka toimitus, joten se varmasti vaikutti paljon vointiini paaston aikana. En tosin ollut odottanut niitä vielä, vaan vasta muutaman päivän päästä. Varmaankin paasto sai ne alkamaan etuajassa. 

En silti vaihtaisi tätä kokemusta pois, sillä tällä hetkellä on kevyt, selkeä, suorastaan uudestisyntynyt olo. Suosittelen kokeilemaan, mutta kuuntelemaan myös samalla itseään ja olojaan, eikä hommaa kannata välttämättä viedä niin äärimmäiseltä tuntuvaksi kuin itse vein. Onneksi paaston voi lopettaa milloin vain, muttei ole silti välttämättä viisasta syödä paaston jälkeen kerralla mahaa täyteen, vaan totuttaa vatsa ruokaan taas pikku hiljaa.

Nyt minulla on toiveikas ja inspiroitunut olo tulevaisuuden ruokavalion suhteen! Olen ollut nimittäin aika koukussa herkkuihin ja viime kuukausina syönyt niitä liikaa. Se on näkynyt myös pienenä painonnousuna. Tänään, vaikka lopetin paaston, en ole syönyt lainkaan sokeria kuin hedelmien muodossa. Ajattelin haluta jatkaa jonkinlaista pätkäpaastoa (aiemmin minulla oli pitkään tapana paastota 16 tuntia vuorokaudesta) ja pidättäytyä herkuista arkena. Yksi päivä viikosta voisi olla sellainen, että söisin mitä tahansa, kuinka paljon tahansa. Yksi vuorokausipaasto viikossa ei olisi pahitteeksi.
Innostuin myös taas ajatuksesta alkaa treenata enemmän. En ole pitkään aikaan kahvakuulannut, mutta nyt koitan hankkia sellaisen itselleni ja ehkä aloittaa taas juoksemaan pidempiä lenkkejä.

Inspiroivaa viikon jatkoa lukijoilleni!

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Merkurius perääntyy ja uusikuu vaa'assa

Huh huh nimittäin. Tänään on uusikuu vaa'an merkissä. Nyt on meneillään vaa'an aikakausi ja vieläpä Merkuriuksen perääntymisvaihe, joka kestää 18. lokakuuta saakka. Merkuriuksen perääntymisestä varoitellaan, että silloin olisi oltava erityisen tarkka siitä, kuinka kommunikoi muille, sillä väärinymmärryksen vaara on suuri. Sopimuksia ei välttämättä kannata tehdä tänä aikana, koska sekaannuksen mahdollisuus saattaa olla suurempi.

Nostin Thoth- tarotpakasta kaksi korttia, ensimmäisen nostin ennen uuttakuuta ja toisen nostin tänään: ensimmäisen uuden kuun energialle ja toisen sitä seuraavalle ajalle.
Ensimmäiseksi pakasta nousi Sauvojen 7, "rohkeus". Se sopii mielestäni hyvin uudenkuun teemaan vaa'an merkissä, sillä vaaka on oikeudenmukaisuuden perikuva. Uusikuu vaa'assa saa meidät puntaroimaan, mikä elämässämme on tärkeää, oikeaa ja hyvää, mikä taas aikansa eläneenä, vääränä ja huonona joutaa karsiutumaan pois. Sauvojen 7 rohkaisee tekemään päätöksiä asian suhteen: jätä elämästäsi taakse se, mikä on mukanasi vain riippakivenä, mikä ei enää palvele sinua. Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja asiat, joita ennen tarvitsit, voivat olla nyt käyneet tarpeettomiksi. Mieti, millä elämän osa-alueella tämä puhuttelee sinua. Rohkeus ei ole sitä, etteikö pelottaisi, vaan sitä, että toimii, vaikka pelottaa. Muutos voi olla pelottavaa, mutta kuten sanotaan, onni suosii rohkeaa.

Sauvojen 7 ja uusikuu vaa'assa kehottaa myös katsomaan ympäröivää maailmaa: huomaatko siinä epäoikeudenmukaisuutta, joka nostattaa sinussa tunteita? Toimi rohkeasti oikeaksi katsomiesi asioiden puolesta, mikäli se tuntuu sinusta luontevalta. Muista kuitenkin Merkurius: ole huolellinen siinä, mitä ja miten itseäsi ilmaiset, ettet tule väärinymmärretyksi. Jos kuitenkin niin käy, ajan kuluessa muut saattavat lopulta oivaltaa, mikä oli oikea intentiosi - ei siis kannata ottaa liikaa vastuuta omille harteilleen, kaikki ei aina riipu sinusta, riittää kun tekee parhaansa.

 


Toisena korttina nousi pakasta Paholainen. Tämä on tarotien yksi väärin ymmärretyimmistä korteista, kuten myyttinen paholainen itsekin hahmona on. Paholainen sai kristillisessä perinteessä leiman kaiken pahan alkuna ja juurena. Raamatussa kerrotaan tarina Luciferistä, enkelistä, joka karkotettiin siksi, ettei hän halunnut palvella Jumalaa.
Lucifer edustaa nimensäkin mukaisesti valon tuojaa, tietoisuuden antajaa. Ilman (itse)tietoisuutta olisimme samanlaisia eläimiä, kuin muutkin lajit, itseään suurempien voimien armoilla. Itse ajattelen, että ehkä olemme yhtä aikaa sekä Luciferin kaltaisia omavoimaisia jumalia, että Jumalan lapsia Jumalan lakien alaisuudessa.
Paholainen ei siis tarkoita pahaa, vaan edustaa tiedostamista: niin syvällistä itsetuntemusta, että mikään varjo ei pysy enää pimeydessä, vaan tulee ennen pitkää valaistuksi. Se siis kehottaa äärimmäiseenkin itsetutkiskeluun. Kannattaa siis mennä itseensä ja kysyä, miksi toimin niin kuin toimin, miksi tunnen niin kuin tunnen. Mitkä ovat arvojasi, joiden pohjalta haluat toimia maailmassa? Toimitko liikaa sellaisten tunteiden pohjalta, joiden alkuperä saattaa olla esimerkiksi käsittelemättömästä traumasta peräisin?


Olemme yhtä aikaa sekä viattomia eläimiä (jota symboloi Paholais-kortin vuohi), mutta myös potentiaalisia luojia tekemään elämästämme aivan mitä tahansa.

Lempeitä itsetutkiskelun hetkiä toivotan jokaiselle, olkoon uudistumisenergiasi kanavoiminen puhdistavaa ja totuudellista! 🌟